Vuosi 2022 oli kova vuosi kaikille. Sitä leimasivat kriisit ja häiriötekijät, kuten Ukrainan sota ja inflaatio. Siksi tarvitsimme sopeutumiskykyä ja nopeita päätöksiä, jotta pystyimme varmistamaan toimituskyvyn ja tehokkuuden, kirjoittaa Schenker Oy:n toimitusjohtaja Petteri Nurmi.

Haluan kiittää niin asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuin omia työntekijöitäkin kuluneesta vuodesta. Ilman yhteistyötä ja ponnisteluja siitä ei ole olisi selvitty näin hienosti. Tämä oli kova vuosi kaikille, sillä erilaisia kriisejä ja häiriöitä oli koko ajan päällä.

Minulle jäi vuodesta 2022 erityisesti mieleen asiakkaiden osoittama arvostus: saimme kiitosta jatkuvuudesta, toimitusvarmuudesta ja nopeasta reagoinnista muuttuvissa tilanteissa. On mahtavaa, että meillä on tyytyväisiä asiakkaita, jotka luottavat siihen, että pystymme yhdessä ratkaisemaan haasteet. Ukrainan sota vaikutti merkittävästi normaalin toiminnan pyörittämiseen. Muutenkin vuoden aikana oli tarvetta sopeutua uusiin tilanteisiin.

150-juhlavuosi oli täynnä onnistumisia

Vuosi 2022 oli itse asiassa Suomen DB Schenkerin historiassa ainutlaatuinen. Vietimme kahden uuden terminaalin avajaisia, Lempäälässä ja Ylivieskassa. Lisäksi juhlimme DB Schenker -konsernin 150-vuotisjuhlavuotta monin eri tempauksin. Keräsimme muun muassa varoja eri hyväntekeväisyyskohteisiin henkilöstön liikuntahaasteilla. Kutsuimme myös koko henkilöstömme yhteiseen juhlaan syyskuussa.

Vuosi oli sellainen kokemus, että se jää omalta työuralta muistiin aivan varmasti.

DB Schenker hallitsee suuret rakennusprojektit

Molemmat terminaaliprojektit olivat menestystarinoita. Tähän on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin se, miten olemme hoitaneet asiamme täällä Suomessa.

Toiseksi olemme tehneet täällä monta terminaaliprojektia peräkkäin. Joka kerta olemme onnistuneet paremmin, koska porukka on oppinut tekemään suuria ja vaativia projekteja. Tärkeä tekijä on ollut se, että olemme löytäneet oikeat ihmiset projektien johtotehtäviin.

Kaikki ymmärtävät, että tämän kokoluokan hankkeita ei tule eteen kovin montaa kertaa – jos ollenkaan. Projektit vaativat voimia ja ponnisteluita, mutta ihmiset ovat olleet ylpeitä ja halukkaita toteuttamaan niitä.

Suuret rakennushankkeet ovat myös kasvattaneet osaamispääomaamme sen lisäksi, että olemme saaneet entistä parempia ja turvallisempia työtiloja. Kun katsoo vaikka Lempäälän uutta terminaalia ja toimistotiloja, niin ovathan ne hienot ja toimivat.

Olemme aloittaneet Nurmijärvellä Ilvesvuori 2 -hankkeen, jonka ansiosta varastointikapasiteetti nousee 25 000 neliöstä 50 000 neliöön.

Suuret rakennushankkeet ovat myös kasvattaneet osaamispääomaamme sen lisäksi, että olemme saaneet entistä parempia ja turvallisempia työtiloja

Petteri Nurmi
CEO, Schenker Oy

Vähälä sujuvasti osaksi DB Schenker -verkostoa

Vuoden 2022 aikana Vähälä-yhtiöiden haltuunotto osaksi DB Schenkeriä onnistui kaikilla mittareilla erinomaisesti. Olen tyytyväinen koko projektiin, niin Vähälä-yhtiöiden henkilökunnan kuin projektin vetäjän Mikko Rehtilän tekemiseen.

Menimme vuoden aikana eteenpäin ympäristöasioissa ja otimme merkittäviä askeleita kohti päästövähennystavoitteita.  Olemme hankkineet enemmän sähköistä kalustoa ja biokaasurekkoja sekä satsanneet omaan sähköntuotantoon hankkimalla lisää aurinkopaneeleita.

DB Schenker -konserni on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuoteen 2040 mennessä, ja sitä kohti menemme oman ympäristöohjelmamme avulla.

Vaikeat ajat tuovat vahvuudet esiin

Kuluneen vuoden aikana Ukrainan sota vaikutti koko toimitusketjun toimintaan ja laajemminkin yhteiskuntaan. Se toi epävarmuutta Itämeren alueelle, ja esimerkiksi Kiinan junareitit alkoivat kiinnostaa asiakkaita. Monien lailla myös me aloitimme energiansäästökampanjamme ja muun muassa laskimme toimitilojemme lämpötiloja.

Osana yhteiskunnan muuttumista mekin olemme panostaneet huomattavasti jatkuvuuden hallintaan. Haluamme parantaa sitä entisestään, mutta kaikki ei ole vielä valmista. Olemme kuitenkin oikealla tiellä.

Maailmanpolitiikassa on muitakin uhkakuvia kuin Ukrainan sota. Komponenttipula vaivaa edelleen, ja se on jopa pahentunut. Myös kuljettajapula ja yleinen työvoimapula luovat omat haasteensa.

Vaikeista ajoista huolimatta takana on myös kolme hyvää vuotta. Tällaista kasvukautta ei ole nähty kuljetus- ja logistiikka-alalla montaa kertaa, se saattaa jopa olla ainutlaatuinen. Korona-aikana logistiikka-ala pärjäsi hyvin.

Lue myös aikaisemmat toimitusjohtajan katsaukset:

Petteri Nurmi

Petteri Nurmi on Schenker Oy:n toimitusjohtaja. Hän vaikuttaa myös aktiivisesti Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton hallituksessa ja alan muissa etujärjestöissä.