Lappeenrantalainen Laitex on vuonna 1986 perustettu suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut teollisuuden materiaalinkäsittelyratkaisuihin. Tuotteiden kuljetusten on järjestyttävä sekä nopeasti että helposti. Tässä Laitex luottaa DB Schenkerin pikarahtituotteeseen, monipuoliseen osaamiseen ja globaaliin kuljetusverkostoon.

Laitexin portfolio kattaa käyttökohteen ja käsiteltävän materiaalin mukaan räätälöitävät materiaalinkäsittelylaitteet. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset kuljettimet, levittimet, siilot, murskaimet ja purkaimet. 

Vuonna 2023 Laitexin liikevaihto oli reilut 26 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä yhtiö työllistää hieman yli 110 työntekijää neljässä eri toimipisteessä Lappeenrannassa, Vantaalla ja Sastamalassa.

”Avasimme hiljattain uuden toimipisteen Sastamalaan. Tuoteperheemme on laajentunut pneumaattisilla kuljettimilla, ja meillä on runsaasti näihin tuotteisiin liittyviä yhteistyökumppaneita juuri Pirkanmaan alueella”, kertoo Joonas Haapala.

Haapala vastaa Laitexin logistiikasta kotimaassa ja kansainvälisesti. Tämä tarkoittaa niin yksittäisten varaosakuljetusten kuin massiivisten, kokonaisten materiaalinkäsittelylaitteistojen logistiikan suunnittelua.

Noin puolet Laitexin lähetyksistä toimitetaan Lappeenrannasta muualle Suomeen – puolet kansainvälisille markkinoille.

”Vahvuutemme on laadukkaissa, asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin suunnitelluissa laiteratkaisuissa. Asiakaslupauksemme on, että hoidamme homman kuin homman ja etsimme aina asiakkaallemme oikean ratkaisun – FLOW MUST GO ON”, Haapala kertoo.

Tiivis yhteistyö mahdollistaa nopeat kuljetukset

Laitexin materiaalinkäsittelylaitteistot ovat keskeinen osa yhtiön asiakkaiden liiketoimintaa.

”Jos työmaat seisovat meidän laitteidemme vuoksi, on se asiakkaillemme kallista. Kuljetuksiin – tai kuljetusratkaisujen löytämiseen – ei näin ollen voi kulua päivätolkulla aikaa”, Haapala toteaa.

Tämän vuoksi Laitex luottaa kiireellisissä kuljetusratkaisussaan DB Schenkerin pikarahtipalveluun.

Pikarahtikuljetuksissa Haapalan ja Laitexin tärkein yhteistyökumppani on DB Schenkerin Tuija Maskulin. Liki 30 vuotta logistiikan parissa työskennellyt Maskulin on tehnyt yhteistyötä Laitexin kanssa jo useiden vuosien ajan.

DB Schenkerin pikarahtikuljetuspalvelu takaa, että asiakas saa kuljetuskyselyynsä vastauksen 30 minuutin sisällä yhteydenotosta.

Laitexin ja DB Schenkerin tiivis yhteistyö on viety tätäkin pidemmälle: Haapalalla ja Maskulinilla on jatkuva Teams-yhteys toisiinsa.

”Olemme todenneet, että tämä on meille nopein ja myös helpoin tapa tehdä yhteistyötä. Yhteydenpitomme on lähes päivittäistä”, Maskulin kertoo.

Välitön yhteistyö on Haapalan mukaan Laitexille välttämättömyys.

”Tarvitsemme usein nopeasti tietoa kuljetuksista joko itsellemme tai asiakkaillemme. DB Schenkeriltä saamme aina pikavauhtia vastauksen.”

Maskulinin lisäksi pikarahtikuljetuksia DB Schenkerillä operoi Sami Lampi. Hänen vastuullaan ovat ennen kaikkea Suomen sisäiset pikarahtikuljetukset.

Pikarahtia yksittäistoimituksista useisiin kuljetusyksiköihin

Laitex hyödyntää pikarahtikuljetuksia paljon – Haapalan mukaan liki viikoittain.

Tällöin kuljetusratkaisu on paitsi löydettävä, myös toteutettava nopeasti. Laitteiden toimitus työmaille ei saa kestää liian pitkään.

”Toimituksemme ovat pitkälti kiireellisiä varaosa- tai projektitoimituksia. Usein asiakkaallemme on tulossa tiettynä päivänä asennusryhmä, joka odottaa meidän tuotteitamme”, Haapala kertoo ja jatkaa:

”Liikutamme pikarahtina harvoin lavatavaraa. Sen sijaan tarvitsemme kerralla useamman kuljetusyksikön.”

Viimeisin Laitexin pikarahtikuljetus piti sisällään viisi täyttä autollista lähetyksiä, jotka tuli kuljettaa kiireellisesti Virosta Ranskaan. Kiireelliset kuljetukset ovat Haapalan mukaan erikoistapauksia, jotka on helpompi sopia suoraan yhteyshenkilön kanssa tilausportaalien sijaan.

”Kun saan tilauksen Laitexilta, alan kartoittamaan kuljetuskalustoa omasta ja kumppaniverkostostamme. Tämän jälkeen Joonas saa tarjouksen kuljetuksesta. Jos tarjous hyväksytään, kirjaan lähetyksen järjestelmäämme ja laadin rahtikirjan”, Maskulin taustoittaa.

Direct Express -pikarahtituotetta täydennetään tarvittaessa muilla DB Schenkerin kuljetuspalveluita. Kumipyöräliikenteessä Laitex käyttää DB Schenkerin kappaletavarakuljetuksia.

”Pikarahtituotteen ulkopuolisissa kuljetuksissa hyödynnämme DB Schenkerin sähköisiä tilauskanavia”, Haapala sanoo.

Joskus pieniä pikakuljetusratkaisuja toteutetaan myös lentorahtina.

Globaali kuljetusyhtiö on luotettava pikarahdin toimittaja

Tyypillinen Laitexin pikarahtikuljetus voi sisältää esimerkiksi yhteen hitsattua RHS-putkipalkkia tai pintakäsiteltyä teräslevyä.

”Niin sanotusti ’tyhmää rautaa’ – erilaisia teräsrakenteita ilman merkittävää teknologiaa”, Haapala naurahtaa.

Kuljetettavana tuotteena teräsmateriaali on kuitenkin herkkää. Pintakäsitellyn, kuten maalatun, teräksen käsittely vaatii kuljetusyhtiöltä huolellisuutta ja ammattitaitoa. Osa tuotteista kannattaa esimerkiksi kuljetuksen aikana peittää, osa ei.

”Yhteistyömme on ollut siksikin hyvää, että olemme oppineet vuosien aikana paljon. Tiedämme yhä paremmin, millaisia kuljetusvaatimuksia tuotteillamme on”, Haapala pohtii.

Koska pikarahdilla on tiukat aikatauluvaatimukset, ovat kaikki matkan varrella tarttuneet opit hyödyksi. Yhteistyö onkin osaltaan jatkuvaa oppimista.

Haapala toteaa, että DB Schenker on kansainvälisenä kuljetusyhtiönä myös kokonsa puolesta Laitexille hyvä kumppani. Hinta-laatusuhde pikarahtikuljetuksissa on hänen mukaansa hyvä.

”Isolla yhtiöllä on leveät hartiat. Kun kalustoa ja yhteistyökumppaneita tarvitaan, niitä on aina saatavana.”

Maskulinin mukaan globaalissa kuljetusyhtiössä pikarahdin nopeus ei pohjaudukaan kaasujalkaan, vaan ennen kaikkea palvelun ripeyteen.

”Vaikka olemme iso yhtiö, ei meidän kanssamme tarvitse pelätä puheluiden pallottelua. Meiltä tarvittavan tiedon kuljetuksista ja niiden järjestymisestä saa nopeasti.”

Haapala uskoo, että myös kuljetusten vastuullisuus tulee olemaan tulevaisuudessa yhä tiiviimmin osa Laitexin logistiikkaa.

Tarvitsemme usein nopeasti tietoa kuljetuksista joko itsellemme tai asiakkaillemme. DB Schenkeriltä saamme aina pikavauhtia vastauksen.

Joonas Haapala
Logistics Supervisor

Asiakkuudesta työtoveruudeksi

”Toimintamallimme on juurtunut vuosien aikana syvälle. Tiedämme, miten toimimme kuljetusta tilattaessa – ja myös, jos kuljetusten yhteydessä ilmenee jotain odottamatonta”, Maskulin huomauttaa.

Odottamattomilta yllätyksiltä on tosin vältytty. Maskulin ja Haapala eivät tunnista ainoatakaan tapausta, jolloin tavarat olisivat vaurioituneet kuljetuksen aikana.

”Mieleeni ei muistu kertaakaan, jolloin kuljetus olisi viivästynyt kaluston hajoamisen vuoksi”, Haapala pohtii.

Mikä tärkeintä, ovat pikarahtikuljetukset olleet myös ajallaan perillä. Haapala muistuttaa, että logistiikassa on myös monta kuljetusyhtiöstä riippumatonta vaihetta, jotka voivat viivästyttää kuljetuksia.

Tässä tiivis kumppanuus osoittaa arvonsa.

”Olemme tehneet yhteistyötä jo pitkään. Minun tarvitsee ilmoittaa vain kuljetustarve, ja kun tavarat ja aikataulut on katsottu, DB Schenker ottaa projektista kopin”, Haapala sanoo.

Maskulin ja Haapala toteavat, että heistä on tullut vuosien aikana toisilleen paitsi tärkeät yhteistyökumppanit, myös hyvät työkaverit.

”Tuijan kanssa työskennellessä tiedän aina, että tilaus on mennyt eteenpäin ja voin luottaa siihen, että kaikki järjestyy”, Haapala kiteyttää.

Yhteistyön hyödyt

  • Nopeat kuljetukset
  • Välitön, alle 30 minuutin reagointi
  • Tiivis yhteistyö
  • Jatkuva oppiminen
  • Laaja verkosto kotimaassa ja kansainvälisesti
  • Kuljetustekninen apu ja osaaminen

Lue lisää asiakashyödyistä

Millainen yhteistyökumppani DB Schenker on? Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme ja lue, miten autamme suomalaisia yrityksiä menestymään.