Täyssähköinen jakeluauto ei tuota melusaastetta eikä pakokaasuja – ja sillä DB Schenkerin Antti Luotolinna pystyy ajamaan Turun keskustassa kohteisiin, joihin ei perinteisillä kuorma-autoilla pääse.

FUSO eCanter on yksi maailman ensimmäisistä sarjatuotannossa olevista täysin sähköisistä kevytkuorma-autoista. Asiakkaille täyssähköinen jakeluauto merkitsee saman palvelun saamista ilman lähipäästöjä.

DB Schenker otti alkuvuodesta 2021 ensimmäisenä Suomessa käyttöön täyssähköiset FUSO eCanter -jakeluautot Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Sähkölatausinfra rakennetaan myös Lempäälässä ensi vuonna käyttöön otettavaan Tampereen alueterminaaliin. Euroopassa DB Schenkerillä on täyssähköisiä jakeluautoja Suomen lisäksi muun muassa Itävallassa, Espanjassa ja Italiassa. FUSO eCantereiden lisäksi DB Schenker on tilannut lähes 1500 täyssähköistä Volta Zero -kuorma-autoa Euroopan kaupunkikuljetuksiin.

”Tämä on harvinaisen ketterä jakeluauto kaupungin keskustassa. Hieno menopeli, jota tykkään itse ihan hirveästi ajaa”, kertoo puolisen vuotta FUSO eCanteria Turun seudulla ajanut Antti Luotolinna.

Luotolinna istui ensimmäisen kerran FUSO eCanterin ratin taakse tammikuun lopulla 2021. Kesäkuuhun mennessä ajokilometrejä oli kertynyt yli 5 000. Luotolinna kiittelee niin sähköauton tasaista kiihtyvyyttä kuin melun ja tärinän puutetta ohjaamossa.

Kesäkeleillä kuorma-autossa riittää virtaa lähes sadan kilometrin matkoihin. Talven kovilla pakkasilla ajot jäivät päivätasolla puoleen siitä, kun virtaa kului ajamisen lisäksi myös auton lämmitykseen.

”Meillä on Turussa todella hyvä ajojärjestely. Keikat on koordinoitu niin, että reitin ajettuani pystyn usein ottamaan vielä toisenkin perään, kunhan varmistan, että akku riittää koko reittiin”, Luotolinna huomauttaa.

Antti Luotolinna
● DB Schenkerillä töissä vuodesta 2005
● Ajanut FUSO eCanteria tammikuusta 2021
● Ajaa Turun seudulla erityisesti Itäharjun alueella
● Lempiasia täyssähköisessä jakeluautossa: ketteryys kaupunkiajossa
● Kotioloissa: onnellisesti naimisissa oleva neljän lapsen isä, innostunut kaikesta uudesta teknologiasta

Matalalla jakeluautolla pääsee pieniinkin paikkoihin

Luotolinna ajaa kuljetuksia lähinnä yksityisasiakkaille ja sellaisiin kohteisiin, joihin ei pääse perinteisillä kuorma-autoilla.

”Kaupunkimiljööseen tämä on ihan täydellinen jakeluauto. Liki äänetön, ei saastuta – ja mukavan matala, joten tällä pääsee keskustassa hyvinkin pieniin paikkoihin. Tämä auto menee melkeinpä minne vain”, Luotolinna luettelee FUSO eCanterin hyviä ominaisuuksia.

”Lisäksi kääntösäde ja ulottuvuus on paljon parempi kuin perinteisessä kuorma-autossa”, hän jatkaa.

Vapaa-ajallaankin automaattia ajava Luotolinna on mieltynyt myös eCanterin automaattivaihteistoon.

”Jos minä saan päättää, en vaihda automaattia enää ikinä keppivaihteiseen autoon”, hän tähdentää.

Vaikka Luotolinna on erittäin tyytyväinen työvälineeseensä, on perinteisissä polttomoottoreilla varustetuissa jakeluautoissakin puolensa. FUSO eCanterin alustan kuormauskapasiteetti on 4,15 tonnia ja kuorma-autoon verrattuna takatila on hiukan pienempi. Se tekee auton lastaamisesta aavistuksen haastavampaa.

”Perinteisiin kuorma-autoihin verrattuna  eCanterissa on myös vähemmän peilejä”, hän toteaa.

Luotolinna muistuttaa, että 7,49 tonnin ja teholtaan 129 kW:n ajoneuvo sopii erityisesti kaupunkien keskustajakeluun. Moottoritielle hän ei täyssähköisellä ajoneuvolla mielellään lähde.

”Onko se plussa vai miinus, että tällä autolla välttelen viimeiseen asti kehätietä? Toki sielläkin on tullut tällä ajettua, mutta mieluummin ei”, hän pohtii.

Kaupunkimiljööseen eCanter on ihan täydellinen jakeluauto. Liki äänetön, ei saastuta – ja mukavan matala, joten tällä pääsee keskustassa hyvinkin pieniin paikkoihin.

Antti Luotolinna

Virtaa riittää, kunhan muistaa ladata

Turun seudulla Luotolinnan voi bongata liikenteessä varmimmin Itäharjun alueella, mutta välillä hän on ajanut jakeluautolla Kaarinaan ja Naantaliin asti.

Luotolinna kuljettaa tavaraa laidasta laitaan: esimerkiksi skoottereita, polkupyöriä, renkaita, laakereita, kodinkoneita ja kopiopaperiakin.

”Erikoisin kuljetus oli pieni, kananmunan näköinen ja korimalliltaan kolmipyöräinen sähköauto. Hyvin se mahtui kyytiin”, Luotolinna muistelee.

Jakeluautoa voisi halutessaan ladata ruokatauolla. Pikalatauksella latausaika 80 prosentin varaustilaan tapahtuu tunnissa. Varsinainen lataus suoritetaan Luotolinnan mukaan kuitenkin aina öisin. Akku latautuu yhdeksässä tunnissa ja aamulla auto on valmis ajoon.

”FUSO eCanterin ajaminen ei vaadi kummempaa totuttelua kokeneelta kuskilta. Ajopelinä se on ihan tavallinen jakeluauto, kunhan varmasti muistaa laittaa sen iltaisin latinkiin”, Luotolinna sanoo.

Luotolinna myöntää muutaman kerran innostuneensa ajamaan niin pitkään, että hyvä kun on päivän päätteeksi päässyt portista sisään.

”On kuljettajan vastuulla varmistaa, että autossa on aina riittävästi virtaa. Joskus on ollut hilkulla, mutta pidän kyllä visusti huolen, etten koskaan löydä itseäni hinurin päästä”, hän naurahtaa.

Lue myös nämä