Pidä Saaristo Siistinä ry ja DB Schenker ovat solmineet kaksi vuotta kestävän jatkosopimuksen pääyhteistyökumppanuudesta. Vuodet 2023 ja 2024 kattava sopimus syventää DB Schenkerin ja PSS ry:n parikymmenvuotista kuljetuskumppanuutta. Pääyhteistyökumppanina DB Schenker on toiminut vuodesta 2021 alkaen.

”Arvostamme pitkiä kumppanuuksia asiakas- ja sidosryhmäyhteistyössä. Kestävän kehityksen mukainen toiminta on meille tärkeää ja teemme jatkuvasti strategisia valintoja omasta toiminnastamme aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi. Pidä Saaristo Siistinä -kumppanuus on meille luontevaa myös yrityksenä, koska tiivistämme pohjoismaista yhteistyötä yhä tiiviimmin Itämeren alueella”, sanoo 1. huhtikuuta DB Schenkerin Pohjoismaiden toimitusjohtajana aloittava Petteri Nurmi.

Taloudellisen tuen lisäksi DB Schenker järjestää henkilöstönsä kanssa Siisti biitsi -talkoita, joissa siivotaan eri toimipaikkojen lähirantoja. Vuosien 2021 ja 2022 Siisti biitsi -talkoisiin osallistui noin 150 schenkeriläistä eri puolilta Suomea.

”Tällainen pitkäaikainen kumppanuus ja tuki ovat yhdistyksen toiminnan jatkuvuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Suuri kiitos siitä! Taloudellisen tuen lisäksi DB Schenker on mahdollistanut jo vuosien ajan ympäristöhuoltotyöhömme liittyvää logistiikkaa, kuten huussien kuljetuksia. Tänä vuonna odotamme innolla yhteisiä Siisti Biitsi -talkoita, sillä kyseessä on Siisti Biitsi -ohjelman 10-vuotisjuhlavuosi. Tavoitteena on saada kokoon Suomen suurin talkoojengi ja kerätä ennätysmäärä roskaa. Viime vuonna käynnistimme myös uuden yhteistyöperinteen Turussa järjestettävän hyväntekeväisyystapahtuman Posankka Racen tiimoilta. DB Schenker tarjosi ratkaisujaan meidän 4000 kylpyposankan liikuttamisessa tapahtumapaikalle”, kertoo PSS ry:n toiminnanjohtaja Aija Kaski.

DB Schenkerin ympäristötavoitteet ovat kunnianhimoiset. Kuljetus- ja logistiikka-alan ympäristöasioiden edelläkävijänä, olemme sitoutuneet Deutsche Bahnin tavoitteeseen olla ilmastoneutraali vuoteen 2040 mennessä, joten investoimme jatkuvasti innovatiivisiin liikenneratkaisuihin, kuten uusiutuvaan energiaan, sähköiseen kalustoon ja hiilineutraaleihin tuotteisiin.

Suomessa käytämme täyssähköisiä ajoneuvoja, Neste MY -dieseliä ja rahtipolkupyöriä. Lentorahdissa uusimpia keinoja ovat uusiutuvalla lentopolttoaineella toteutetut kuljetukset ja myös merikuljetuksissa DB Schenker tekee yhteistyötä kumppaniyritysten kanssa päästöjen vähentämiseksi. Suomessa DB Schenker on panostanut erityisesti kiinteistöjen ympäristöratkaisuihin muun muassa rakentamalla omia aurinkovoimaloita ja hyödyntämällä geo- ja tuulienergiaa.