DB Schenkerin meri– ja lentotoiminnoista vastaavat Reetta Tiittanen ja Janne Matikka käsittelevät kvartaalikatsauksessaan meri- ja lentorahdin markkinatilannetta sekä polttavia puheenaiheita. Kulunut kevät on ollut lento- ja merirahtimarkkinoilla haastava muun muassa Ukrainan sodan ja Kiinan tiukkojen koronarajoitusten vuoksi. Uudet markkinaolosuhteet vaativat mukautumista ja entistä tiiviimpää yhteistyötä kumppaneiden kanssa. 

Maailman myllerryksistä huolimatta olemme kevään aikana laajentaneet Suomessa lento- ja merituotteidemme jakeluverkostoa. Uuden Ylivieskan terminaalimme myötä meri- ja lentokuljetuspalveluistamme pääsevät nauttimaan jatkossa myös Kalajokilaakson ja Pohjois-Suomen asiakkaamme. Lempäälässä käyttöönotettava uusi Tampereen alueterminaalimme tarjoaa korkeatasoiset puitteet niin meri- kuin lentoasiakkaidemme kuljetusten käsittelemiseksi – ja mikä parasta, sähköisen jakelun kappaletavaroille Tampereen ydinkeskusta-alueella. Tämä tarkoittaa entistä ympäristöystävällisempää jakelua myös meri- ja lentorahtiasiakkaillemme.

Maailman myllerrykset vaikuttavat yhä voimakkaasti meriliikenteeseen

Haastavan alkuvuoden jälkeen valtamerirahdin tila- ja konttisaatavuus ovat parantuneet. Tilanteeseen on reagoinut myös spottimarkkinoita seuraava SCFI-indeksi, joka on laskenut ensimmäistä kertaa sitten toukokuun 2021 alle 6000 USD/TEU -tason. Kiinan heikentynyt koronatilanne vaikeuttaa kuitenkin logistiikkaa juuri nyt erityisesti Shanghaissa, jossa sijaitsee maailman suurin konttisatama. COVID-19-pandemian vuoksi aikataulut eivät ole edelleenkään täysin luotettavia.

Konttiliikenne ei ole myöskään säilynyt suojassa geopolitiikalta. Venäjän satamat ovat jääneet pois useiden varustamojen rotaatiosta, mikä on vaikuttanut muun muassa Itämeren yhdysliikenteeseen. Kysymysmerkkejä on ilmassa myös Ukrainan tilanteen vuoksi: kuinka esimerkiksi sodan aiheuttama epävakaus, inflaatio ja kohonneet elinkustannukset vaikuttavat ihmisten osto- ja kulutuskäyttäytymiseen?

Miten sitten selvitä logistisista haasteista maailman myllertäessä? Kuten aiemminkin, säännöllinen allokointi yhdessä logistiikkakumppanin kanssa on luotettavin tapa saada täysiä kontteja liikkeelle.

DB Schenker tarjoaa suoria lähtöjä viikoittain maailman suurimmista pääsatamista, minkä lisäksi kappaletavara liikkuu tehokkaasti omassa verkostossamme Suomessa ja muualla Euroopassa. Säännöllisesti kulkeva Euraasian juna on luotettava vaihtoehto niin Kiinan vienti- kuin tuontikuljetuksille. Monipuolisissa intermodaaliratkaisuissamme yhdistyvät lentorahdin täsmällisyys ja merirahdin kustannustehokkuus.

Säännöllinen allokointi yhdessä logistiikkakumppanin kanssa on luotettavin tapa saada täysiä kontteja liikkeelle.

Reetta Tiittanen, Head of Ocean Freight Finland, DB Schenker
Reetta Tiittanen
Head of Ocean Transport, Cluster Finland

SCFI-indeksin AasiaEurooppa-liikennesuunnan spot-markkinarahdin kehitys vuoden 2020 alusta

Shanghai Containerized Freight Index helmikuussa 2022

Lentomarkkinoiden kokonaiskapasiteetti on vähentynyt merkittävästi

Alkuvuonna lentomarkkinoita piinanneet lentojen peruutukset ja kapasiteettihaasteet ovat jatkuneet kevään aikana. Lentokapasiteetin rajallisuus sekä viivästykset kuljetusajoissa ovat todennäköisiä haasteita myös tulevana kesänä.

Merkittävimmin lentoreitteihin, -aikoihin ja -kapasiteettiin vaikuttavat juuri nyt Shanghain omikronepidemian tukahduttamiseksi tehdyt rajoitustoimenpiteet sekä Ukrainan sota. Shanghain lockdown on jo nyt siirtänyt kuljetusvolyymeja meriliikenteestä lentomarkkinoille, mutta todelliset vaikutukset näemme todennäköisesti vasta kesäkuun aikana. Venäjän ilmatilan sulkeminen sekä venäläisten lentoyhtiöiden vastaiset kansainväliset pakotteet ovat vähentäneet merkittävästi markkinoiden kokonaiskapasiteettia ja vaikuttavat näin hintoihin sekä toimitusaikoihin.

Erilaisista häiriötilanteista on tullut lentorahtimarkkinoilla ”uusi normaali.” DB Schenker on kyennyt reagoimaan häiriöihin erinomaisesti. Laaja tuoteportfoliomme – muun muassa meri- ja lentokuljetuksia yhdistävä DB SCHENKERskybridge- ja DB SCHENKEReurasia -junatuotteemme – sekä oma maailmanlaajuinen lentoverkostomme ovat asiakkaillemme turvallisia vaihtoehtoja myös näin poikkeuksellisina aikoina. Monipuolisten tuotteidemme ja tiiviin yhteydenpidon avulla pystymme löytämään asiakkaillemme oikean balanssin kuljetusajan ja kustannusten suhteen.

Lentorahtimarkkinalla tapahtuu juuri nyt paljon, ja muutokset ovat hyvin nopeita. Muistathan, että julkaisemme myös globaalisti kuukausittaista lentomarkkinakatsausta. Sen tilaajaksi voit liittyä helposti täyttämällä tilauslomakkeen.

Monipuolisten tuotteidemme ja tiiviin yhteydenpidon avulla pystymme löytämään asiakkaillemme oikean balanssin kuljetusajan ja kustannusten suhteen.

Janne Matikka
Head of Air Freight, Cluster Finland

Globaali lentohintaindeksi

Global Air Freight Index toukokuussa 2022

DB SCHENKEReurasia & DB SCHENKERskybridge

Lento- ja merikuljetusten vaihtoehtoina asiakkaittemme käytettävissä on näiden kuljetusmuotojen yhdistelmä DB SCHENKERskybridge -tuote sekä Aasian ja Euroopan väliset raidekuljetukset DB SCHENKEReurasia -tuotteena.

Kartta DB Schenkerin tarjoaman Skybridge-tuotteen esimerkkireiteistä
Meri- ja lentokuljetuksia käyttävä DB SCHENKERskybridge -tuote yhdistää molempien kuljetusmuotojen edut.
Kartta DB Schenkerin tarjoaman Eurasia-junatuotteen esimerkkireiteistä
DB SCHENKEReurasia -palvelun raidekuljetuksiin on tarjolla kaksi eri reittiä: Pysähtymättä Venäjän läpi ajettava pohjoinen reitti ja Venäjän kiertävä eteläinen reitti.