DB Schenkerin työntekijöiden tavoitteena on kerätä yrityksen 150-vuotisjuhlavuonna yhteensä 1,5 miljoonaa euroa neljälle hyväntekeväisyysjärjestölle ja niiden kestävää kehitystä tukeville hankkeille.

Kolmannen vuosineljänneksen hyväntekeväisyyslahjoituksemme kohdistettiin saksalaiselle atmosfair-järjestölle, jonka projektit kehittävät ja rahoittavat uusiutuvien energialähteiden käyttöä eri puolilla maailmaa. Toteutettavilla hankkeilla tuetaan tehokkaiden puukaasukeittimien myyntiä Länsi-Bengalissa sekä juomavesiverkostojen laajentamista Burkina Fasossa.

Tähän mennessä schenkeriläiset ovat liikkuneet hyväntekeväisyyshaasteensa aikana jo yli 100 000 000 kilometrin edestä. Rahaksi muutettuna tämä tarkoittaa noin miljoonan euron lahjoitusta hyväntekeväisyyteen. Atmosfair-järjestön lisäksi olemme tukeneet metsien säilyttämisen puolesta työskentelevää WeForestia ja valtamerten suojelutyötä tekevää Ocean Conservancya.

Neljännen kvartaalin aikana edistämme lasten oikeuksia ja tyttöjen tasa-arvoa

Viimeisessä kvartaalissa lahjoituksemme kohdistetaan lasten oikeuksia ja tyttöjen tasa-arvoa edistävälle hyväntekeväisyysjärjestölle. Autamme parantamaan elinoloja, jotta lapset ja nuoret voivat kehittyä vapaasti ja terveinä taustasta, uskonnosta tai maan poliittisista oloista riippumatta. Tukemiemme hankkeiden toiminnasta hyötyy yhteensä lähes 90 000 ihmistä.

Kolme tukemaamme projektia keskittyvät Guatemalaan, Malawiin ja Laosiin. Guatemalassa parannamme elintarviketurvaa ja vahvistamme ilmastonmuutoksen vaikutuksen sietokykyä. Malawissa autamme vahvistamaan lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Laosin hankkeen avulla pyrimme parantamaan maaseutualueiden elinoloja ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja innovatiivisen maatalouden avulla.

Lue lisää: