150-vuotisen historiamme kunniaksi schenkeriläiset ympäri maailman osallistuvat hyväntekeväisyyshaasteeseen, jonka tavoitteena on kerätä yhteensä 1,5 miljoonaa euroa neljälle kestävää kehitystä tukevalle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Liikuntasuorituksista kilometrejä kerryttävän sovelluksen avulla kerättävä rahalahjoitus kohdistetaan vuosineljänneksittäin yhdelle YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin sitoutuneelle hyväntekeväisyysjärjestölle. Kolmannen vuosineljänneksen hyväntekeväisyyslahjoituksella tuemme atmosfair-järjestön hankkeita Intiassa ja Burkina Fasossa.

Saksalainen atmosfair on voittoa tavoittelematon järjestö, joka osallistuu aktiivisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen edistämällä, kehittämällä ja rahoittamalla uusiutuvia energialähteitä yli 15 maassa ympäri maailmaa. Atmosfairin suunnittelemat ohjelmistotyökalut ja konsultointipalvelut auttavat yrityksiä ilmastopolitiikkansa toteuttamisessa erityisesti liikematkustamisen osalta.

Mies ja nainen käyttävät puukaasukeitintä.

Osallistumme yhdessä atmosfairin kanssa Intiassa toteutettavan pilottihankkeeseen, jossa tuetaan tehokkaiden, savuttoman ruoanlaiton mahdollistavien puukaasukeittimien myyntiä. Tuen avulla suojellaan Länsi-Bengalin mangrovemetsiä, jotka suojaavat ranta-alueiden lähistöllä sijaitsevaa asutusta hirmumyrskyjen ja tsunamien vaikutuksilta. Burkina Fasossa tuemme juomavesiverkostojen laajentamista lisäämällä vesikioskeja, jotta paikalliset saisivat puhdasta juomavettä.

Lue lisää: