DB Schenker pitää yllä vahvaa Euroopan laajuista kuljetusverkostoa. Sitä varten haetaan jatkuvasti uusia sopimusliikennöitsijöitä. Kuljetussopimuksen on tehnyt Suomessa jo yli 400 kuljetusyritystä. Yksi heistä on turkulainen Hekospeed Oy.
Liikennöitsijöiden koko vaihtelee. Joissain yrityksissä voi olla yksi tai kaksi autoa, jossain toisessa kymmenkunta.
”Meillä on Suomessa 24 terminaalia. Niiden kautta kuljetuksia on aina hoitamassa myös sopimusliikennöitsijöitä”, kertoo DB Schenkerin kotimaan runkoliikenteestä vastaava Petri Petäjävirta.
Sopimusliikennöitsijät hoitavat varsinkin alueellista nouto- ja jakeluliikennettä. Kumppanit kuljettavat myös osa- ja kokokuormia kotimaan runkoliikenteessä sekä elintarvikkeita.
Kansainvälisen liikenteen puolella liikennöitsijät kuljettavat tavaroita trailereilla kotimaassa ja moduuliyhdistelmillä Skandinaviassa.
”Kumppaneillamme on sopimusliikenteessä käytössään kaikkiaan noin 1 000 ajoneuvoa, joita ajaa 1700 kuljettajaa”, Petäjävirta sanoo.
Näin otat ensimmäisen askeleen liikennöitsijäksi
Sopimusliikennöitsijäksi voi hakea DB Schenkerin nettisivuilta löytyvällä verkkolomakkeella.
”Saamme hakemuksista perustiedot sopimusliikennöinnistä kiinnostuneista. Otamme yhteyttä, kun sopivia kuljetustehtäviä aukeaa”, Petäjävirta sanoo.
Petäjävirran mukaan yrittäjän kannattaa pohtia liikennöintikumppanuutta DB Schenkerin kanssa, jos yrityksessä on kappaletavarakuljetukseen sopivaa kalustoa tai yritys suunnittelee kaluston hankkimista.
Sopimusliikennöinti voi sopia myös yrittäjälle, joka vasta suunnittelee kappaletavarakuljetuksiin perustuvan liiketoiminnan aloittamista.
”Etsimme kumppaneita, joilla on edellytykset ja kyky laajentaa toimintaansa. Toisaalta haemme myös uusia alan yrittäjiä”, Petäjävirta toteaa.
Koulutus auttaa liikennöitsijää pärjäämään
Jotta yritys voi päästä sopimusliikennöitsijäksi, sen pitää täyttää tilaajavastuulain velvoitteet. DB Schenker myös seuraa, että jo kumppaneina toimivat yritykset noudattavat velvoitteita.
”Hommassa pärjää yrittäjähenkisellä ja työtä pelkäämättömällä asenteella”, sanoo DB Schenkerin Suomen jakeluliikenteestä vastaava Petri Sinkko.
Neljä viikkoa kestävä liikenneyrittäjäkurssi antaa Sinkon mukaan alalle tuleville yrittäjille hyvän pohjan. Sen lisäksi yrittäjällä olisi hyvä olla kokemusta liiketoiminnan pyörittämisestä ja johtamisesta.
DB Schenker tarjoaa liikennöitsijöiden henkilöstölle samat koulutukset kuin omille kuljettajilleen. Esimerkiksi erikseen räätälöidyssä ammattipätevyyskoulutuksessa kuljettajat saavat tietoa DB Schenkerin tuotteista, toimintatavoista ja kalustosta.
Kuljettajilla on käytössään myös oma Kuljettajien käsikirja. Sitä on julkaistu viime vuodesta lähtien painetun lisäksi sähköisenä versiona.
”Koulutus on tärkeää, sillä sopimusliikennöitsijät ja heidän kuljettajansa edustavat DB Schenkeriä asiakkaille”, Petäjävirta sanoo.
Alueilla tapahtuvan päivittäisen kanssakäymisen lisäksi DB Schenker pitää yhteyttä kumppaneihinsa säännöllisten liikennöitsijäkirjeiden avulla. Liikennöitsijöille järjestettävät webinaarit puolestaan tarjoavat keinon vuorovaikutteiseen yhteydenpitoon.
DB Schenker hoitaa ajojärjestelyn
Käytännössä liikennöitsijä ajaa kalustollaan DB Schenkerin ajojärjestelyn ohjauksessa. DB Schenker hoitaa asiakassuhteet ja asiakkuudet.
Jokaisella liikennöitsijällä on paikallinen yhteyshenkilö, jonka kanssa yrittäjä toimii.
Lähtökohtaisesti sopimusliikennöitsijöiden kalusto on DB Schenkerin väreissä ja varustetaan DB Schenkerin logolla ja teksteillä. Muutos brändin mukaiseksi tehdään yleensä siinä vaiheessa, kun yrittäjä hankkii uutta DB Schenkerin liikenteeseen tulevaa kalustoa.
Liikennöitsijöiden hallinnointiin DB Schenker käyttää konsernitasolla sähköistä Drive for Schenker -alustaa. Sinne tallennetaan liikennöitsijöistä perustiedot ja tarvittavia dokumentteja, kuten liikennelupa ja vakuutustodistukset.
Mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa
DB Schenker pyrkii solmimaan pitkäaikaisia kumppanuuksia, mikä tuo turvallisuutta sopimusliikennöitsijälle.
”DB Schenker on iso globaali toimija, joka on toiminut jo pitkän aikaa myös Suomessa. Olemme markkinajohtajana vakaa ja varma työnantaja. Lisäksi pyrimme kulkemaan kehityksen kärjessä, kun uusia teknologioita otetaan käyttöön”, Sinkko sanoo.
Sinkon mukaan yhteistyökumppanilla on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa DB Schenkerin eri kuljetussektoreille ja eri paikkakunnille Suomessa.
Vähentääkseen päästöjä DB Schenker on hankkinut sekä sähkö- että kaasukäyttöisiä autoja. Sinkon mukaan yhtiö haluaa rohkaista myös liikennöitsijöitä hankkimaan vähäpäästöistä kalustoa.
”Esimerkiksi Lempäälän terminaalissa tarjoamme liikennöitsijöiden käyttöön latausratkaisun”, Sinkko sanoo.
Petäjävirran mukaan DB Schenker ei saavuta asettamiaan päästövähennystavoitteita pelkästään omaa kalustoa uusimalla, vaan tavoitteisiin pääsy edellyttää yhteistyötä liikennöitsijöiden kanssa.
Liikennöitsijäverkostoon liittyminen tarjoaa:
- Pitkäaikainen ja luotettava kumppanuus
- Tehokas ja ammattitaitoinen ajojärjestely
- Maksu kuljetuksista nopeasti
- Lämminhenkinen työyhteisö
- Koulutusta kuljettajille ja vastuuhenkilöille
- Tilaisuus työskennellä osana maailman johtavaa logistiikka-alan yritystä
Hekospeed sai eväät kasvuun liittymällä DB Schenkerin liikennöitsijäverkostoon
Turkulainen Hekospeed Oy on kasvanut ripeästi DB Schenkerin sopimusliikennöitsijänä. Monipuolistuvat kuljetustehtävät ja uudet haasteet saavat yrittäjän tyytyväiseksi.
Vuonna 2016 perustettu Hekospeed työllistää 15 henkilöä. Yhtiöllä on nyt kahdeksan DB Schenkerin tunnuksin ja värein varustettua autoa.
”Alun perin ajatuksena oli hankkia pari autoa. Toiminta DB Schenkerin kumppanina lisäsi kuljetuksia kuitenkin niin, että suunnitelmat menivät pian uusiksi”, sanoo Hekospeedin toimitusjohtaja Eero Korpinen.
Päätyönään Hekospeed jakelee elintarvikkeita Varsinais-Suomessa. Lisäksi yhtiö hoitaa runkokuljetuksia Helsingin ja Turun välillä sekä kappaletavarakuljetuksia.
”Viimeisimpänä olemme päässeet mukaan Skandinavian kuljetuksiin”, Korpinen kertoo.
Selkeä työnjako
Hekospeed on toiminut alusta asti DB Schenkerin liikennöitsijäkumppanina.
”Luotimme siihen, että hommia piisaa. Ja kyllä niitä myös on piisannut”, Korpinen sanoo.
Työnjako on selkeä: DB Schenker hoitaa tilaukset, Hekospeed kuljetukset asiakkaille.
”Kun DB Schenker hankkii asiakkaat, me voimme keskittyä täysin kuljetusten laadun kehittämiseen ja asiakastyytyväisyyden pitämiseen korkealla tasolla.”
Korpisen mukaan Hekospeed ja DB Schenker kehittävät toimintaa yhteistuumin. Siihen kuuluvat muun muassa kuljettajien koulutus ja palauteen antaminen suoritetusta työstä.
Kasvua kannattavasti
Korpinen on tyytyväinen DB Schenkerin osoittamaan luottamukseen.
”Tulee voittajan fiilis, kun saa hommia, ja ne laajenevat uusille alueille.”
Korpisen mukaan monipuolistuvat kuljetustehtävät – elintarvike-, kappaletavara- ja Skandinavian kuljetukset – antavat yrittäjälle mahdollisuuden kuljetusten yhdistelyyn, mikä puolestaan parantaa kannattavuutta.
”Yhteistyö DB Schenkerin kanssa on mahdollistanut yrityksen kasvun. Samalla olen saanut itse tilaisuuden kehittyä yrittäjänä.”
Joustavuutta ja avointa mieltä
Korpisen mukaan yhteistyö on sujunut hyvin.
”Hommat hoituvat, kun toimitaan joustavasti molemmin puolin.”
”Kun suoritetusta työstä annetaan palautetta, pystymme kehittämään palvelua paremmalle tasolle, mikäli tarvetta siihen ilmenee. Aina tulee hyvä mieli, kun saa arvostusta”, Korpinen pohtii.
Korpinen näkee tulevaisuuden positiivisena. Menestyminen yrittäjänä ja DB Schenkerin kumppanina vaatii kuitenkin päättäväisyyttä.
”Ajan tasalla pysyminen ja ahertaminen ovat menestymisen avaimia. Sen lisäksi tarvitaan joustavuutta ja avointa mieltä. Kun työstä todella tykkää, jaksaa sitä tehdä täydellä intohimolla.”